tiistai 26. marraskuuta 2013

Youth Group's Fall Retreat

Moikka!
Viime viikko oli perjantaihin asti ihan tavallista arkea, kouluun ja koulun jälkeen uinti-harkkohin ja uinnin jälkeen kotiin. Uinti sujuu päivä päivältä paremmin, mun tekniikka alkaa näyttää jo ihan siedettävältä. 

Perjantaina lähdin sitten suoraan koulusta meidän seurakunnan nuorten kanssa sellaiselle leirille. Kun saavuttiin myöhään perjantai-iltana meidän määränpäähän, sellaiselle vanhalle suurelle mökille, meillä oli illallinen. Illallisen jälkeen meillä oli luvassa laulamista, pelejä, Powerpoint-esityksiä ja kaikenlaista keskustelua. Nukkumaanmeno vähän viivästyi, kun kellohan näytti 02:00 kun painettiin päät tyynyyn.

Lauantaina aamupalan jälkeen meillä oli ns. oppitunti, vähän niinkuin riparille ja sen jälkeen laulua ja keskustelua. Lounaan jälkeen meillä oli mun mielestä koko leirin hauskin osio. Vikan ja toka vikan vuoden high school oppilaat pukeutuivat jotenkin eri lailla niin, että meidät oli vaikea tunnistaa. Sitten ajettiin isoon kauppakeskukseen ja esitettiin olevamme ihan tavallisia tallaajia ja ekan ja tokan vuoden high school oppilaiden piti löytää meidät. Itse en kyllä voittanut tätä, mutta todella hauskaa oli. Tämä oli siis nimeltään Man hunt, Miehen metsästys. Kun palattiin takaisin mökille, meillä oli illallinen ja sen jälkeen pieni oppitunti ja laulua. Sitten me pelattiin erilaisia pelejä, ryhmäleikkejä ja näytelmiä. Ja kysien lakkaus. Mutta ei tuona päivänäkään kovin aikaisin menty nukkumaan nimittäin klo 02:15.

Sunnuntaina aamupalan jälkeen meillä oli pieni oppitunti, laulua, siivoamista ja sitten lähdettiinkin ajamaan kotiin. Matkalla poikettiin lounaalla ja n. klo 15 saavuttiinkin takaisin Dallasiin. Upea viikonloppu, mutta olin kyllä väsynytkin sen jälkeen mistä kertoo se, että heti päästyäni kotiin menin nukkumaan :D

Matkalla mökille

Meidän makuuhuone

Toinen vaihtari, YaYa (Thaimaa) innoissaan illallisella

Man Hunt, kyllähän mä vähän erilaiselta näytän haha

Kaikki pukeutuneet

Nail polish party

Miun taiteilun tulos

Ja kaikkien lakanneiden yhdessä

Tällä viikolla meillä on koulua vain nämä maanantai ja tiistai, koska torstaina on Thanksgiving eli Kiitospäivä. Luvassa on paljon kaikkea mahtavaa ohjelmaa ja odotan innolla kaikkia uusia kokemuksia ja ruokia. Niistä lisää ensi viikolla. 

Veera

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Portland, Musical and Swimming

Moikka!
Viime viikko meni melko tavallisissa merkeissä paitsi lauantai oli kyllä ihan huippu päivä. Lähdettiin minä, mun host sisko Lauren ja mun host äiti Barb Portlandiin, Oregonin suurimpaan kaupunkiin. Käytiin kuuluisassa donitsi kahvilassa, Voodoo-donutsissa, ja oli kyllä todella herkullisia donitseja! Mutta oli kyllä se jonokin sinne kahvilaan sen näköinen :D Sen jälkeen mentiin vähän shoppailemaan, mutta meillä ei ollut hirveästi aikaa, koska mun piti olla takaisin Dallasissa kuuteen mennessä, koska menin ystäväni Marissan  ja hänen perheensä kanssa katsomaan meidän high schoolin musikaalin The Music Man. Ja oli kyllä aivan mahtava musikaali!



Jono Voodoo Donutsiin


Mun donitsi, suklaa-maapähkinävoi-oreo-keksi
Ostoskeskus

Lauren ja minä

Sunnuntaina menin aamulla kirkkoon ja kirkon jälkeen lähdettiin Laurenin kanssa etsimään mulle uimapukua. Kyllä aloitin siis uinnin. Enpä tieä mistä tämä kuningas idea oikein syntyi, koska mähän en siis koskaan ole harrastanut minkäänlaista uintia. No sen kyllä huomasi kun se valmentaja koko ajan kommentoi mun tekniikkaa, mutta aion kuitenkin jatkaa uintia, koska se oli hauskaa ja olen jo kehittynytkin hieman. Harjoitukset siis joka päivä kaksi tuntia.

Uimalakki, uimalasit ja uimapuku

Eilen mulla oli meidän orkesterin ensimmäinen konsertti ja hyvin meni! Viikonloppuna on luvassa seurakunnan leiri ja kaikenlaista mahtavaa ohjelmaa!

Seuraavaan kertaan,
Veera

tiistai 12. marraskuuta 2013

Normal life and a lot of thinking

Moi!
Viime viikko meni aika tavallisissa merkeissä, koulua suurimmaksi osaksi, mutta onneksi vaan neljä päivää, koska perjantaina meillä oli vapaa päivä ja samoin myös maanantaina. Joten neljän päivän viikonloppu ja oli kyllä aika luksusta nukkua pitkään! :)

Perjantaina meillä oli cross country tyttöjen kanssa leffailta ja katottiin leffa nimeltä Courageous ja oli kyllä hyvä vaikkakin surullinen. Mutta todella hauska ilta kokonaisuudessaan.
Minä yksi päivä koulussa aamukahvilla :)

Elokuva napostelut!

Paras elokuva seura!
 Lauantaina sain jostain kumman syystä flunssan, joten launtain, sunnuntain ja maanantain viettelin sitten kotona leväten ja elokuvia host perheen kanssa katsellen. Nyt kuitenkin flunssa menossa jo ohi hyvää vauhtia ja kohta toivottavasti taas ihan terveenä! :)

Koulu menee täällä hyvin, kaikissa aineissa edetään paljon hitaammin kuin Suomessa edettäisiin. Läksyä kyllä tulee ihan riittävästi (monissa aineissa paljon enemmän kuin Suomesssa), mutta hyviä numeroita tai oikeastaan kirjaimiahan täällä käytetään, on paljon helpompi saada. Suomessa kun joudut oikein kunnolla työskentelemään saadaksesi kympin, täällä sun täytyy tehdä läksyt  ja menestyä kokeissa ( jotka on usein monivalinta kokeita) ja ehkä kerran viikossa viitata niin saat parhaimman arvosanan A:n. Mulla onkin kaikista muista aineista A, paitsi American Literaturesta eli enkusta, mutta koska en tiedä näiden kirjoitussääntöjä kuten pilkkuja yms. oikeastaan mitenkään niin vaikeatahan niitä tarinoita/esseitä on kirjoittaa ilman virheitä. Mutta B:n kuitenkin siitäkin sain, joten tyytyväinen olen! :) 

Täällä kun pääasiassa yksin ollaan monelta osalta, uusien ihmisten ympäröimänä, vieraassa kulttuurissa ja ympäristössä ja vieraan kielen kanssa, tulee täällä mietittyä asioita paljon enemmän mitä koti Suomessa. Joka päivä mietin asioita ihan taivaan ja maan väliltä ja samalla tulee opittua itsestään uusia asioita. Joka päivä tunnen kasvavani hieman lisää henkisesti ja huomaan muuttuvani. Ja vaikka se onkin jollain tavalla hirveän palkitsevaa huomata kasvavan ja voimistuvan, on se samalla hirveän pelottavaa huomata ettei ole enää se sama vanha Veera kuin lähtiessä.

Paljon on tullut mietittyä kaikkia läheisiä siellä Suomessa. Jokaista perheen jäsentä, ystävää, sukulaista ja tuttavaa ja kuinka kiitollinen olen kaikista teistä siellä Suomessa. Muistakaa kaikki se!

Ja viime päivinä olen myös paljon miettinyt ystävääni Roosaa, joka menehtyi vähän reilu kuukausi sitten. Ja voin rehellisesti sanoa, että se oli mun elämäni vaikein asia mitä olen kokenut, olla täällä toisella puolella maailmaa, ilman ketään joka tunsi kyseisen ihmisen, kykenemätön puhumaan kenenkään kanssa niistä kaikista ihanista muistoista mitä hänen kanssaan koin. Vain kysymyksiä ja loputonta surua. Ja niitä on vieläkin aika ajoittain. Mutta hyvät muistot rikkovat kaikki ne surun muurit ja aika parantaa. 

Kaiken kaikkiaan olen onnellinen täällä. On ihanaa kuinka ihmiset on niin sosiaalisia eikä ole outoa hymyillä tuiki tuntemattomille ihmisille. Päivä piristyy aina kun opettajat tulevat henkilökohtaisesti kysymään kuulumisia ja kun välitunti musiikkina kuulee 90-luvun hittejä ja musikaali biisejä. Jokainen päivä täällä on kullan arvoinen ja yritän elää sen niin kauttaaltaan kun voin.

Veera

maanantai 4. marraskuuta 2013

Halloween!!!

Moikkeliskoikkelis!
Viime viikon torstainahan oli siis halloween. Kuten suurin osa varmasti tietää, täällä USA:ssa halloween on iso juttu, talot koristellaan hienosti ja kaikennäköistä pelottavaa ohjelmaa löytyy monesta paikasta. Mun kohalla halloween alkoi tiistaina, kun mentiin meidän koulun Interact klubin kanssa Trick or treating for cans. Interact club on siis klubi, joka tapaa kerran viikossa kouluajalla ja me tehdään kaikennäköisiä aktiviteetteja yhteisön hyväksi. Tällä kertaa mentiin siis trick or treating for cans eli ovelta ovelle naamiaisasussa ja kysyttiin olisiko heillä lahjoittaa pilaantumattomia ruokia. Saatiinkin ihan kunnon saalis ja nämä ruoat sitten lahjoitetaan köyhille perheille Kiitospäivänä.

Keskiviikkona mentiin minä, mun counselor ja hänen miehensä, Clothilde ja Armida Haunted houseen, eli kummitustaloon läheiseen kaupunkiin Salemiin. Käytiin myös illallisella tosi hyvässä paikassa nimeltään Red Robins. Itse kummitustalo oli kyllä aivan mahtava, mutta ei ihan niin pelottava kuin odotin :D

Clothilde ja Keksipirtelö

Kana-ananas burger. Nami!

Torstaina oli sitten se itse halloween. Menin suoraan koulusta Clothildelle ja meikattiin ja puettiin itsemme siellä minä, Armida ja Clothilde. Lähdettiin sitten trick-or-treating kierrokselle minä ja Clothilde, Armida ei valitettavasti tullut, koska lähti kaverinsa Halloween bileisiin. Trick-or-treat tarkoittaa siis sitä, että mennään ovelta ovelle ja sanotaan trick or treat( karkki tai kepponen) ja sitten talon asukkaat joko antavat sulle karkkia tai teet niille kepposen. Minä ja Clothilde ei onneksi jouduttu tekemään yhtään kepposta ja iso kassihan sitä karkkia tuli. Mun leppareita oli ehdottomasti Reese's Peanut butter cups! <3
Minä hieman pelottavana :D
Clothilde

Armida, Clothilde, minä

Illan saalis!

Perjantaina meilllä oli vapaapäivä koulusta jonkun opettajien koulutusjutun takia. Aamulla meillä oli koulun Interact klubin kanssa Tien siivoaminen, jossa siis kerättiin roskia valtatien reunoilta. Sen jälkeen lähdin Armidan, Clothilden ja Mollyn kanssa läheiseen kaupunkiin Salemiin shoppailemaan. Ihan hirveästi ei tultu osteltua, mutta mukava päivä oli :)
Clothilde, Armida, Molly, minä
Lauantaina lähdin Clothilden ja hänen host-vanhempien kanssa Oregonin korkeimmalle vuorelle Mount Hoodille. Sää oli tosi pilvinen, joten ei itse asiassa nähty itse vuorta kunnolla, mutta hieno paikka se oli silti. Syötiin lounasta Timberline kartanolla ja sen jälkeen katseltiin maisemia. Oli tosi mukavaa nähdä taas lunta, tuli jotenkin hirveän kotoinen olo :D Kotiintulomatkalla poikettiin vielä yhdessä ostoskeskuksessa hieman shoppailemassa. Taas okein mahtava päivä!
Mun ensimmäine Dutch Bros kahvi! Tämä on siis tosi suosittu juttu täällä, tosi monet käy joka aamu ostamassa jonkunlaisen kahvin kouluun. Itse otin tuplasuklaa cafe mocha. Tosi hyvää oli! :)

Eikö näytäkin vähän Suomelta?



Kartano


Tästä näkee kuinka korkealla oltiin, kun puut koskettaa pilviä... ja ei oltu kuin puolessa välissä vuorta :D
Minä ja Clothilde lumisateessa
Sunnuntaina menin aamulla normaalisti kirkkoon ja kirkon jälkeen katsoin vähän aikaa telkkaria mun host mumin ja host siskon kanssa. Sitten yks mun kaveri soitti, että haluunko tulla kattomaan niille leffaa. lähin sitten kattomaan leffaa niille ja leffan jälkeen mentiin nuorten iltaan. Kaiken kaikkiaan tosi mahtava viikonloppu! :)

Elizabeth ja Yaya
Seuraavaan kertaan, moikka! :)
Veera